sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Hellät jäähyväiset

En ole kirjoittanut yhtään entryä pitkään aikaan. Tähän minulla on omat laiskat syyni ja yksi niistä on googlen "iGoogle" kotisivun vaihtaminen ubuntun vakiostarttisivuun. Nyt alla on windows 7 ja default browser google chrome jossa Blogger etusivulla ja jaksan mahdollisesti päivitellä tätä sivua hieman tiheämpään tahtiin. Lähden Keuruun Pioneerirykmenttiin miehistymään klo 12.15 ja palaan ensimmäisen kerran lomille 23.pvä, jolloin ilmestyy myös EA skate. 2. Mukanani kulkee uskollinen läppäri ja kuulemani mukaan sotilaskodissa on ilmainen WiFi jota pääsen käyttämään aikaisintaan keskiviikkona rakkaan alikersantti Ilmavirran mukaan. Kaiken kokemuksestani armeijan harmaissa voitte lukea tältä sivulta! Kotiin jää kaipaava avopuoliso ja suurin osa ystävistä, olen kaikille teille tavoitettavissa päivisin n. klo 18-21.